Kaukokiito on yksityinen suomalainen kuljetusalan yritys, jonka terminaali- ja linjaverkosto muodostuu paikallisista yrittäjistä. Kaukokiito kuljettaa vuosittain noin 3,5 miljoonaa lähetystä 2 000 työntekijän voimin. Kuljetuskalustoon kuuluu yli 1 000 ajoneuvoyksikköä. Kaukokiidon palveluita yrityksille ovat kotimaan paketti-, kappaletavara- ja rahtikuljetukset sekä terminaali- ja varastointipalvelut.
Kaukokiito otti ensimmäisenä Suomessa toimivana rahdinkuljettajana käyttöönsä digitaalisen toimitusketjun ja luopui paperisista rahtikirjoista. Vuositasolla se tarkoittaa ekologisuuden paranemista; luovuttiinhan vuositasolla jopa 15 miljoonan paperisen rahtikirjan tulostamisesta.
Tämä on osa yhtiön ympäristövastuutyötä, johon kuuluvat myös päästöjen vähentäminen ja energiatehokkuuden optimointi. Tätä voidaan toteuttaa kaluston ja kuljetusten tehokkuuden maksimoinnilla.
Kaukokiidolla tehdään pitkäjänteistä työtä liikenteen hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi. Uudenlaisia ratkaisuja kartoitetaan ja otetaan käyttöön: kaasuauton ja HCT-yhdistelmien kaltaiset ratkaisut pienentävät lähetysten hiilijalanjälkeä. Kaluston keski-ikä on alle neljä vuotta.
Kaukokiidolla myös henkilöstötiedottaminen ja sen digitalisointi koettiin alusta lähtien strategisesti tärkeäksi. Sen avulla pystyttiin kehittämään tiedon kulkua, tehostamaan toimintaa sekä myös lisäämään työtyytyväisyyttä.
Alotimme yhteistyömme Suomen Kaukokiidon kanssa pilotilla, jossa toteutettiin ensimmäinen versio sisällöistä yhtiön pääkonttorille ja yhteen toimipisteeseen. Samalla mietittin jo pidemmälle tulevaisuuteen, miten henkilöstönäytöistä saataisiin mahdollisimman suuri hyöty henkilökunnalle sekä toiminnan ja viestinnän kehittymiselle.
Palvelusta on saatu positiivisia kokemuksia, ja sen käyttö on tarkoitus laajentaa kaikkiin suurimpiin terminaaleihin ja varastoihin ympäri Suomea.