Koiviston Auto Oy on perheyritys ja suomalainen linja-autoyhtiö, joka perustettiin vuonna 1928 Etelä-Karjalassa Koiviston kunnassa. Nykyään Lahdessa kotipaikkaansa pitävän yhtiön liikevaihto oli vuonna 2019 kaikkiaan noin 190 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 2300. Lokakuussa 2018 Koiviston Auto osti Onnibus-halpabussiyhtiön skotlantilaiselta Souter Investments -yhtiöltä.
Vuonna 2000 aloitimme yhteistyön Helsingin Bussiliikenteen (HelB) kanssa. Rakensimme tiedotuskanavan infonäyttöjen avulla Helsingin alueen bussinkuljettajille taukotiloihin, varikoille ja henkilöstötiloihin. Palvelu on edelleen käytössä.
Kun Koiviston Auto Oy osti Helsigin Bussiliikenteen vuonna 2015, aloitimme lähes heti henkilöstöviestinnän laajentamisen konserin muihin yhtiöihin. Tällä hetkellä toimimme yhdeksässä konserniyhtiössä ympäri Suomea.
Suuri osa sisällöstä noudetaan Koiviston Auton omasta intranetistä automaattisesti. Samoin hyödynnetään yrityksen SOME-kanavien sisältöä. Myös paikkakuntakohtainen säätieto on oleellinen tieto liikenteessä oleville kuljettajille.
Sisältö voidaan luokitella konserni-, yhtiö- tai näyttökohtaisesti. Automatisoidun sisällön lisäksi jokaisessa on perehdytetty sisällöntuottaja, joka pystyy lisäämään nopeasti yksikkökohtaista sisältöä näytöille.